perjantai 26. syyskuuta 2008

Kuorrutetut valkosuklaamuffinit

Sunnuntai-iltana alkoi tehdä mieli jotakin hyvin makeaa, ja selailtuani Dagens Muffin -sivustoa (www.dagensmuffin.se.fi, käykää toki!) kehttelin juuri sopivan muffiniohjeen. Yhdistelin siis mieleisiäni ohjeita!

Kuorrutetut valkosuklaamuffinit


    Muffinitaikina:
    4 dl vehnäjauhoja
    1/2 tl suolaa
    2 dl sokeria
    2 tl leivinjauhetta
    1 1/2 dl maitoa
    1 muna
    25 g margariinia
    100 g valkosuklaata

    Kuorrutus:
    100 g Philadelphia-tuorejuustoa
    2 rkl tomusokeria
    1 rkl vaniljasokeria
    tilkka limetti- tai sitruunamehua

    Koristeluun strösseleitä


Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita kuivat aineet suklaata lukuun ottamatta keskenään (selvennyksenä vehnäjauho, suola, sokeri ja leivinjauhe). Vatkaa muna ja maito keskenään koneella, sulata rasva ja lisää hieman jäähtyneenä joukkoon. Lisää seos kuiviin aineisiin ja sekoita. Rouhi valkosuklaa ja sekoita taikinan joukkoon. Jaa taikina yksittäisiin paperivuokiin tai mielellään isoon muffinivuokaan (itselläni moisessa on 12 koloa) ja jätä hieman kohoamisvaraa. Jos käytät muffinivuokaa, muista voidella reilusti. Paista uunissa 10-12 minuuttia.
Valmista muffinien kypsyessä kuorrutus sekoittamalla ainekset tasaisesti keskenään.
Anna muffinien jäähtyä ja sivele kuorrutus haaleiden leivosten päälle. Ripottele värikkäitä strösseleitä koristeeksi!

Vinkkejä:
-Muffinit ovat niin kamalan makeita, että kuorrutukseen tarvitsee ehdottomasti jotakin kirpeyttä. Jos kotona ei ole sitruunaa tai limettiä, voi käyttää vaikka jotakin mehua.
-Ei kannata turhaan rouhia suklaata liian pieneksi, ainakin itse pidän palasista! Parhaiten suklaa menee palasiksi, kun se on ollut pienen hetken jääkaapissa.
-Jos ostaa Pandan valkosuklaalevyn (130 grammaa), loput 30 grammaa voi rouhia kuorrutuksen päälle strösseleiden lisäksi.

Ei kommentteja :