perjantai 26. syyskuuta 2008

Suklaa-appelsiiniruudut

Reseptin otin talteen Talviruokaa-kirjasta, jossa oli kyllä monta-monta muutakin ihanaa ohjetta. Kesällä monia varmaankin tekee mieli syödä vesimelonia, jäätelöä tai muita kevyempiä herkkuja, mutta minä ainakin teen tätä vuoden ympäri!

Suklaa-appelsiiniruudut

    150 g margariinia
    2 munaa
    3 dl sokeria
    1 appelsiinin mehu ja raastettu kuori
    3/4 dl maitoa
    3/4 dl kermaa
    4 1/2 dl vehnäjauhoja
    2 tl vaniljasokeria
    1 1/2 tl leivinjauhetta
    2 rkl kaakaojauhetta
    50-100 g tummaa suklaata

    koristeluun tomusokeria


Sulata voi ja anna jäähtyä. Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Raasta appelsiinista kuori ja purista siitä mehu.
Sekoita maito, kerma ja appelsiinimehu keskenään ja lisää seos munavaahtoon.
Sekoita vehnäjauhoihin vaniljasokeri, kaakaojauhe ja leivinsokeri. Lisää kuivat aineet ja (toivottavasti jo jäähtynyt) voisula taikinaan, sekoita.
Rouhi suklaa ja lisää se taikinaan. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille ja paista 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä, koristele tomusokerilla ja leikkaa ruuduiksi.

Vinkkejä:
-Mielestäni taloussuklaa on hieman lattean makuista, ja siksi ostin Brumbergin tummaa suklaata.
-Hyvin elegantin koristelun saat ottamalla mallia minun kekseliäisyydestäni (kuvat alapuolella).



Ei kommentteja :